Moni suomalainen kiinnittää työpisteen ja -välineiden ergonomiaan huomiota vasta siinä vaiheessa, kun lääkäri on kertonut diagnoosin.

Moni diagnoosi voitaisiin jättää tekemättä, jos ennakointiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota työpaikoilla. Contour Designin Joonas Ruuskasen mielestä suomalaiset ovat tässäkin asiassa liian vaatimattomia, vaikka kyse on omasta hyvinvoinnista.

– Emme kehtaa pyytää ergonomisempia työvälineitä, ennen kuin lääkäri määrää. Mutta onko joku joskus saanut potkut sen vuoksi, että on pyytänyt ergonomisemman näppäimistön ja hiiren itselleen. Enpä usko, Ruuskanen sanoo.

Ongelma on Ruuskasen mukaan myös suomalaisessa työnantajakulttuurissa, jossa usein kaikkia mahdollisia kuluja vältetään niin pitkälle kuin mahdollista.

– Kaikki palvelut kilpailutetaan, jonka tuloksena valitaan edullisimmat ratkaisut ja työkaluiksi valikoituvat perusmallit. Niillä toimistotyö kyllä hoituu jonkun aikaa, mutta ergonomia on niistä kaukana. Pikkuhiljaa ongelmia ja rasitusvammoja alkaa syntyä, kun ergonomiaan ei panosteta. Yritysten pitäisi nähdä työntekijöiden ergonomiaan panostaminen enemmänkin investointina kuin kuluna, Ruuskanen muistuttaa.

Ergonomiaan vaikuttavat välineiden lisäksi niin valaistus kuin työasentokin.

Työvälineiden säädettävyys on kuitenkin avainasemassa ja hyvään alkuun päästään Contour Designin näppäimistöllä, jonka takimmaista reunaa pystyy kallistamaan. Kallistuksen ansiosta sormet ovat levossa, kun työntekijä ei kirjoita ja näin myös lihasjännitys vähenee. Erillisen rannetuen kanssa näppäimistöä voi käyttää minkä tahansa hiiren kanssa. Contour Designin valikoimasta löytyy perinteisten RollerMouse -keskihiirien lisäksi myös säädettävä pystyhiiri, Unimouse, jonka kallistuskulmaa ja peukalotukea voidaan säätää. Hiiri on saatavilla sekä oikea- että vasenkätisenä versiona.

Data Group 03.12.2019